Korona muutti kodit etätyölaboratorioiksi – piilostressin määrä paljastuu syksyn mittaan

Koronaviruspandemia muutti kodit etätyölaboratorioiksi ilman ennakointia ja etukäteissuunnittelua. Käytännön koe todisti toimivuutensa: työnantajien tehokkuusepäilyt vaihtuivat luottamukseksi, kun työntekijät osoittivat vastuullisuutensa ja kykynsä itsenäiseen työskentelyyn.

Etätyö vakiinnutti paikkansa yhtenä työn tekemisen muotona.

Moni hehkuttaa jo uutta normaalia, mutta siitä ei tulisi huumaantua. Työnantajien on tärkeää kartoittaa työntekijöiden kokemukset viime keväältä: mitkä tekijät ovat synnyttäneet kuormittumista ja mitkä ovat auttaneet jaksamaan.

Kevätkaudella kertynyt piilostressin määrä paljastuu syksyn mittaan, kun ihmiset palaavat lomilta työarkeen.

Kiintymys ja turva kannattelevina voimina – miten etätyö muuttaa kohtaamisen kokemusta?

Ihminen rakentaa turvansa kiintymyksestä. Poikkeustilanne nosti esille ihmissuhteiden kannattelevan arvon: hyväksyvän katseen, iloisen naurun, halauksen ja kädenpuristuksen voiman. Mitä tapahtuu, kun ei saa tavata, olla lähellä, jakaa ja purkaa – hakea turvaa toisesta ihmisestä aidosti ja läsnäolevasti?

Mitä se tarkoittaa, kun arjen rutiinit muuttuvat äkisti ja tilalle on keksittävä uudet tavat toimia? Miten etätyö videoyhteyksineen muuttaa kohtaamisen kokemusta: höltyykö kiintymys, ja mistä taiomme turvan korvikkeet?

Osa sanattoman viestinnän elementeistä tippuu pois kun näemme vain katseen. Emme erota innostuksen suoristamaa ryhtiä tai äänteistä kumpuavaa iloa mikroilmeineen. Myös puhumisen kynnys voi nousta ja tunneilmaisujen värit haalistua.

On entistä vaikeampaa ottaa ongelmia puheeksi.

Monet ovat tehneet etätyötä jo vuosien ajan. He ovat etätyön valikoitunut pioneerijoukko. Suurimmalle osalle etätyöhön siirtyminen on ollut täysin uutta.

Joillekin etätyöarki on sopinut hyvin. Työmatkasta on vapautunut aikaa perheelle, nukkumiseen tai muuhun tähdelliseen. On myös niitä, joille työmatka on tarjonnut arjen ainoan happikiilan tai työpaikan ihmissuhteet kohtaamisen kokemuksen.

Suurin osa työntekijöistä kuuluu näiden äärilaitojen välille. Ovatko he se hiljainen sopeutujien joukko, joista kuulemme joskus myöhemmin tai emme koskaan?

Kriisi nostaa esille stressinhallinnan erot

Kriisi punnitsee sopeutumiskykymme: mitä paremmat voimavarat ovat olleet ennen yllättävää muutosta, sitä nopeammin toivumme muutosshokista ja sen synnyttämistä reaktioista. Ihminen, jolla oli huolia ja murheita ennen koronakriisiä, joutui ahtaalle. Väsymys yltyi, hallinnan tunne heikkeni ja turvattomuuden tunne kasvoi.

Ennestään korkea kynnys tukeutua toisiin tavoitti uudet mittasuhteet, kun lähikontakteja tuli välttää ja liikkumista rajoittaa. Moni joutui kohtaamaan  yksinäisyyden: ei ole ketään, johon tukeutua.

Elimistön peruspyrkimyksenä on palauttaa horjunut tasapaino, jonka aistimme  vireys- ja tunnetilojen muutoksina. Ylivireys saa sytykkeensä pelon ja vihan tunteista. Pitkään jatkuessaan oireet muuttuvat ahdistukseksi.

Alivireyden synnyttämä lamaannuttava väsymys purkautuu avuttomuuden ja keinottomuuden tunteina – kuin toivo olisi kadonnut. Pitkäkestoisina oireina ne pukeutuvat masennuksen muotoon.

Eikä tässä vielä kaikki. Usein kriisi avaa myös aikaisemmat kokemukset, jolloin mieli risteilee käsittelemättömien asioiden viidakossa. Moni kysyy, olenko menettänyt järkeni tai tulossa hulluksi? Vastaus on helpottava: ei kumpaakaan.

Kysymys on ihmismielen normaaleista reagointimalleista epänormaalissa tilanteessa. Kriisi pakottaa kohtaamaan itsensä: tunnistamaan ja hyväksymään tunteensa, kohtaamaan kokemuksensa sekä hakemaan muutosta.

Kokemukset voivat kääntyä oppimiseksi, käsittely- ja sopeutumisvaiheen voimavaroiksi kohti uutta tasapainoa.

Työyhteisön kriisitilanteessa esimiehen ykkösrooliksi nousee turvan tuottaminen

Kriisitilanteessa turvallisuuden tunne nyrjähtää sijoiltaan myös yhteisöissä. Yhteisö koostuu yksilöistä, joilla jokaisella on oma ainutlaatuinen tapansa kokea stressiä, mutta myös hallita sitä. Erot tulevat esille vuorovaikutuksessa.

Turvalliseksi olonsa kokeva henkilö osaa tukeutua toisiin, keskustella, ratkoa ongelmia ja tehdä suunnitelmia. Hän kykenee parhaiten säilyttämään mielihyvänsävyisen olotilansa ja palauttamaan sen.

Turvattoman ihmisen on vaikea hillitä tunteitaan tai valita sanojaan, mikä synnyttää ristiriitoja. Toisessa äärilaidassa on lamaantuja, joka vetäytyy kuoreensa. Äärilaitojen väliin jää kirjava sopeutujien joukko, joiden tunteet ailahtelevat ylös ja alas.

Miten esimies pystyy luomaan turvan kaaoksen keskelle? Esimies ei ole tilanteessa yksin tai hänen ei ainakaan kuuluisi olla. Hänellä on tukenaan oma esimies, henkilöstöhallinto, työsuojelu ja työterveyshuolto. Kriisitilanteessa myös työnohjaus on tärkeä esimiestyön tukikeino.

Hallinnan tunne syntyy asioiden johdonmukaisesta käsittelystä, ennakoivuudesta ja toimivista rakenteista. Tiedottamisen rooli korostuu: henkilöstön tulee pysyä tilanteesta ajan tasalla, jotta turvallisuuden tunne voidaan rakentaa tiedon eikä huhujen varaan.

Kriisitilanteessa korostuu myös puhumisen ja purkamisen tarve, joille tulisi järjestää aika ja paikka. Ongelmatilanteet tulisi pyrkiä purkamaan sitä mukaa, kun niitä ilmaantuu, jotta vältyttäisiin pitkäkestoisilta stressin kierteiltä.

Lisääntyvä etätyö haastaa työnantajat miettimään työsuojelua

Laki velvoittaa työnantajan järjestämään työskentelyolosuhteet niin, ettei työntekijälle aiheudu haitallista kuormittumista. Ennaltaehkäisevä työ ja varhainen tuki ovat työsuojelun tukeva perusta, joita paikataan korjaavilla toimenpiteillä.

Lisääntyvä etätyö haastaa työnantajat miettimään ratkaisuja vähenevään psykososiaaliseen tukeen ja muuttuvaan työergonomiaan: masennuksen sekä tuki- ja liikuntaelinvaivojen taustalla kyteviin stressitekijöihin, jotka ajavat ihmisiä eläkkeelle.

Mistä löytyvät ennaltaehkäisevän työn uudet lääkkeet?

Ennen kuin voimme rakentaa etätyön haasteisiin räätälöityä työsuojelua, on hankittava tietoa, opittava viime kevään kokemuksista ja tehtävä pitkäjänteistä kehittämistyötä.

Sekä työntekijät että työnantajat ovat asiantuntijoita omalla sarallaan. Tämä kannattaa kääntää voimavaraksi.

Syksyn alkaessa työpaikoilla tarvitaan tunteiden tietoista sulattelua: mahdollisuutta jakaa ja käsitellä korona-ajan kokemuksia. Kokemukset jalostuvat yhteiseksi ymmärrykseksi ja uudenlaisiksi tuen muodoiksi.

Valmistautuminen on paras lääke työsuojelun haasteisiin ja se tepsii myös mahdollisen uuden korona-aallon torjuntaan.

Ilman ennakointia ja vahvistuvaa työsuojelun roolia korona-aaltoa voi seurata kasvavien masennus- sekä tuki- ja liikuntaelinoireiden myrsky – hyökyaalto, jonka jälkien korjaaminen vie pitkään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *