Stressinhallintakyky on kuin kielitaito – kehitys alkaa kohdussa ja jatkuu läpi elämän

Stressinhallintakykyymme vaikuttavat perimä, biologia, temperamentti ja kasvuympäristöstä saadut kokemukset. Omaksumme stressinhallintakyvyn asteittain kuin kielen, ja tämä kehitys jatkuu läpi elämän. Ensimmäinen kasvuympäristömme on äidin kohtu, jonka suojissa valmistaudumme kohtaamaan ympäröivän maailman haasteet.

Raskauden ensimmäisellä kolmanneksella aivot kehittyvät kiivaasti ja ovat herkimmillään ympäristön haittavaikutuksille, kuten stressihormoneille. Raskauden puolivälissä käynnistyy hermosolujen liitoskohtien kehitys ja viimeisellä kolmanneksella aivojen tiedonkäsittely ottaa kehitysharppauksensa.

Näin syntyy stressinsäätelyn biologinen perusta – kehon, aivojen ja hermoston välinen yhteistyö, jolle geeniperimä on tarjonnut ohjelmointialustansa, temperamentti sävynsä ja ympäristö ilmenemismuotonsa.

Oppiminen alkaa ennen syntymää

Ihmisen luontainen sopeutumiskyky tarjoaa viisautensa jo sikiövaiheessa, jolloin utelias mieli, oppiminen ja liike saavat alkunsa. Äidin ääni ja kosketus aktivoivat sikiötä, joka vastaa niihin potkuillaan – käynnistyy aivojen ja tunneyhteyden kehitys, joka jatkuu läpi elämän. Sikiöllä on herkkyys oppia säännönmukaisuuksia. Äidinkielen ymmärtäminen alkaa kohdussa, kun sikiö tunnistaa puheesta äänteitä, niiden kestoja ja painotuksia sekä oppii erottamaan äidin äänen.

Temperamentti säätelee stressiherkkyyttä

Vastasyntyneen temperamenttierot tulevat esille liikehtimisen määrässä, unirytmissä, muutoksiin sopeutumisessa, mielialan laadussa, keskittymiskyvyssä ja sitkeydessä. Tunnistamme nämä samat piirteet itsessämme myös aikuisena, ehkä hieman eri muotoon jalostuneina.

Olemme heti alusta lähtien ainutlaatuisia stressinsäätelijöitä: yksi stressaantuu herkästi, toinen sietää sitä paremmin ja kolmas tunnistaa asettuvansa näiden äärilaitojen välille.

Lapsuuden kasvuympäristö muokkaa stressinhallintakykyämme tarjoamalla suojaavia tai altistavia kokemuksia.

Stressiherkälle turvallinen ja omista tarpeista lähtevä hoiva tasoittaa etumatkaa häneen, joka sietää luontaisesti stressiä paremmin. Voi tapahtua myös päinvastoin:  turvaton kasvuympäristö voi kääntää luontaisen suojan alttiudeksi.

Emme voi vaikuttaa kasvuolosuhteisiin, mutta voimme oppia kokemuksistamme

Emme voi vaikuttaa kasvuolosuhteisiimme, mutta emme voi myöskään tietää, mitkä ominaisuudet tai kokemukset koulivat meitä eniten. Lapsuuden huono arpaonni voi kääntyä myöhemmin voitoksi ja sunnuntailapsen tielle voi ilmaantua esteitä.

Varmaa on kuitenkin se, että ihminen kehittyy ja oppii kokemuksistaan läpi elämän, kun hän on valmis ponnistelemaan ja antaa hyvälle mahdollisuuden. Voimme oppia säätelemään tunteita ja hallitsemaan stressiä, jolloin myös kovat kokemukset voivat kääntyä voimavaraksi.

Stressissä hyvinvoinnin valtaväylä muuttuu sivupoluksi

Usein stressi puikahtaa elämäämme kuin varkain ja tekee näkymätöntä työtään: ilon ja  mielihyvän kokemukset alkavat kadota ja hyvinvoinnin valtaväylä muuttua sivupoluksi. Mieliala laskee, ryhti heikkenee, kasvot menettävät ilmeikkyytensä ja ympäristö mielenkiintonsa.

Jos emme tiedosta olevamme stressaantuneita, ponnistelemme kuten ennekin, emmekä hidasta tahtia tai suo itsellemme lepoa.

Pitkäkestoisessa stressissä elimistön yli- ja alivireystiloista tai niiden vaihtelusta tulee normaali olotila ja meidän on vaikea ylläpitää myönteisten tunteiden perustilaa. Kun voimavarat eivät pääse palautumaan, elimistön kuormitus kasvaa ja oireet voimistuvat.

Elimistö tuntee rajamme ja pakottaa pysähtymään – tunnistatko stressin merkit ajoissa?

Mitä parempi kosketus miellä on omaan kehoomme, sitä paremmin pystymme tunnistamaan stressin merkit ajoissa ja palauttamaan tasapainon.

Oireet ovat elimistön hälytysmerkkejä ja osa sisäistä viisauttamme. Elimistö tuntee rajamme ja pakottaa meidät pysähtymään ennen kuin kestokykymme loppuu.

Yksi huomaa varhaiset stressin merkit kehossaan, kun sydämen syke nousee, toinen reagoi psyyken kautta unettomuudella ja kolmas viestii vetäytyvällä käytöksellään.

Stressaannutko herkästi, siedätkö sitä hyvin tai jotakin siltä väliltä? Tunnistatko stressin oireet ajoissa? Huomaatko ne ensin fyysisellä, psyykkisellä vai käyttäytymisen tasolla?

Tai onko niin, että ympärillä olevat ihmiset aistivat ensin stressikierrosten synnyttämän kireyden tai väsymyksen sinussa?

Entä autatko elimistöäsi palautumaan ja voimaan paremmin? Ovatko sinun yöunesi, liikuntasi ja syömisesi säännöllistä ja riittävää?

Onko sinulla kylliksi aikaa ihmissuhteille ja muille asioille, joista pidät ja nautit? Mitä muutoksia koet tarvitsevasi?

Kesäloma voi rentouttaa tai maksattaa palautumisvelat

Kesäloma on merkinnyt monelle kauan odotettua valoa ja vapautta poikkeuksellisen korona-kevään jälkeen: mahdollisuutta irrottautua arjesta ja aikatauluista, levätä ja ladata voimavara-akkuja.

Loman rentouttavan vaikutuksen huomaa mielessä ja kehossa. Kun elimistöllä on aikaa palautua stressistä omassa tahdissaan, olo muuttuu huokoiseksi ja kevyeksi – aivan kuin jokainen solu imisi itseensä positiivista energiaa.

Hymy herkistyy, askel kevenee, hengitys syvenee ja lihakset vetreytyvät. Arjen harmit huuhtoutuvat huumorilla eivätkä jää mieleen kiertämään. Rentouttavan loman jälkeen syntyy ideoita ja halu tehdä jotakin uutta.

Loma punnitsee stressinhallintakykymme

Ihmisen elimistölle tahdin hidastuminen merkitsee muutosta ja vastapainoa: aivot saavat levätä, lihakset rentoutua ja mieli vaeltaa. Muutos nostaa esille voimavarojen todellisen tilan: pystyykö elimistö mukautumaan lomavaihteelle, vai onko arjen vauhtisokeus jäänyt päälle?

Loma punnitsee stressinhallintakykymme. Kun elimistömme tasapaino on normaali, pystymme säilyttämään mielihyvänsävyinen olotilan, mutta myös siirtymään sulavasti tunnetilasta ja vireystasosta toiseen.

Kehon ja mielen kuuluu olla kimmoisa: sopeutuva ja palautuva kuin toimiva lihas, joka jännittyy ja rentoutuu liikkeen mukaan.

Keho ja mieli eivät unohda – niiden tehtävänä on suojata

Elämän kriisi- ja muutostilanteessa joudumme venyttämään sopeutumiskykyämme: sivuuttamaan tuntemuksemme ja puskemaan järjen voimalla eteenpäin, jotta selviydymme.

Monelle tämä poikkeustilan toimintamalli on hivuttautunut arkinormiksi. On helpompi suorittaa, kuin kuunnella ja kunnioittaa tuntemuksiaan. Ihmisen muisti on lyhyt, mutta keho ja mieli eivät unohda – niiden tehtävänä on suojata.

Jos elimistöllä ei ole mahdollisuutta palautua kuormituksesta jokaisen vuorokauden aikana, se ulosmittaa velkansa myöhemmin.

Kesälomasta voi muodostua palautumisvelan maksun aikaa, kun elimistö nostaa taltioimansa väsymyksen pintaan.

Loma voi synnyttää pettymystä, kun rentoutumisodotukset eivät täyty

Työterveyspsykologina kuuntelin ihmisten tarinoita loman synnyttämästä pettymyksestä: kuinka sille asetetut rentoutumisodotukset eivät täyttyneet, vaan väsymys kiristi otettaan ja haastoi lepoon.

Elimistön viisaus osoitti ihmiselle voimansa ja järki rajallisuutensa – tunteet eivät ole käskettävissä.

Monelle loma merkitsi ristiriitaista tunneaallokkoa: olisi halunnut vain nukkua ja kartuttaa voimiaan, mutta ei voinut olla perheen petturi, joka kääntää suunnitelmat uusiksi. Kun työt alkoivat, osa sinnitteli vielä pitkään, ja toisilla diagnosoitiin työuupumus ennen elimistön hätäjarrutusta.

Antti oli tottunut puhumaan pois tuntemuksensa

Antti oli tuntenut puristavaa kipua rinnassaan jo kauan, eikä se hellittänyt lomallakaan kuin hetkeksi. Ruokailun jälkeen puristus oli kovempi ja hänen teki mieli käydä pitkäkseen.

Hän ei kertonut siitä vaimolleen puhumattakaan lapsista. ”Miksi sinä kierit koko yön?”, vaimo kysyi aamiaispöydässä ja huomasi hikikarpalot miehensä otsalla. Mies piteli rintaansa, eikä pystynyt vastaamaan.

”Sydäninfarktin syy on sepelvaltimotauti,” lääkäri selitti. ”Onko teillä ollut stressiä?” hän kysyi ja katsoi syvälle silmiin. ”Miten sen nyt sanoisi”, Antti pyöritteli ja tuijotti tarkkailuhuoneen valkoista kattoa, joka näytti tyhjältä paperiarkilta.

”Viimeiset seitsemän vuotta olen tehnyt pitkää päivää: perustanut oman yrityksen, rekrytoinut viisikymmentä työntekijää ja rakennuttanut omakotitalon. Niin ja perhekin on syntynyt tänä aikana. Meillä on kolme alle kouluikäistä lasta vaimoni kanssa.”, Antti kuvasi ja hänen kasvoilleen nousi hymy.

Lääkäri oli pitkään hiljaa. ”Olette vasta 47-vuotias. Miettikää, mihin kaikkeen teidän pitää riittää.”

Sairaalassa oli aikaa ajatella. Antti joutui tunnustamaan, että erilaisia stressioireita oli ollut jo pitkään – lapsesta saakka, kun tarkemmin kaiveli.

Pari vuotta sitten lääkäri kehotti häntä tekemään elintapamuutoksia korkean verenpaineen sekä kolesteroli- ja sokeriarvojen vuoksi, joita tuli seurata.

Antti oli tottunut perustelemaan ja puhumaan pois tuntemuksensa: unettomuus ja pinnan kireys olivat pikkulapsiperheen arkea, pitkät työpäivät pakon sanelemia, epäsäännöllinen ruokailu selittyi kiireellä, ja liikunnan laiminlyönti väsymyksellä. Vain alkoholi rentoutti.

”Miksi en noudattanut lääkärin hoito-ohjeita?”, Antti soimasi itseään.

Kaikkein vaikeinta hänelle oli myöntää sisintä kalvava tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne, joka oli jäytänyt miestä jo pitkään.

Elämässä on kaikki ja samalla ei mitään, Antti pohti, ja otti ensiaskeleita itsensä kohtaamisessa.

Miten sinun voimavarasi palautuivat kesälomalla?

Oliko sinulla mahdollisuus pitää kesälomaa? Jos oli, laskeutuiko elimistösi lomavaihteelle nopeasti, hitaasti, siltä väliltä vai ei ollenkaan?

Kun elimistö on hyvässä tasapainossa, lomavaihteelle siirtyminen tapahtuu nopeasti.

Sen sijaan pitkäkestoinen kuormittuminen tulee esille unettomuutena, ärtyisyytenä, mielialan vaihteluna tai muina stressioireina, mikä viestii palautumisvelasta.

Mikäli koet itsesi stressaantuneeksi kesäloman jälkeen, pysähdy miettimään, mitkä seikat synnyttävät sinulle kuormittumista, ja mitkä hankaloittavat palautumista.

Keskustele tilanteestasi jonkun kanssa ja hakeudu tarvittaessa lääkäriin, jotta saat tukea tasapainosi palauttamiseen.

Korona muutti kodit etätyölaboratorioiksi – piilostressin määrä paljastuu syksyn mittaan

Koronaviruspandemia muutti kodit etätyölaboratorioiksi ilman ennakointia ja etukäteissuunnittelua. Käytännön koe todisti toimivuutensa: työnantajien tehokkuusepäilyt vaihtuivat luottamukseksi, kun työntekijät osoittivat vastuullisuutensa ja kykynsä itsenäiseen työskentelyyn.

Etätyö vakiinnutti paikkansa yhtenä työn tekemisen muotona.

Moni hehkuttaa jo uutta normaalia, mutta siitä ei tulisi huumaantua. Työnantajien on tärkeää kartoittaa työntekijöiden kokemukset viime keväältä: mitkä tekijät ovat synnyttäneet kuormittumista ja mitkä ovat auttaneet jaksamaan.

Kevätkaudella kertynyt piilostressin määrä paljastuu syksyn mittaan, kun ihmiset palaavat lomilta työarkeen.

Kiintymys ja turva kannattelevina voimina – miten etätyö muuttaa kohtaamisen kokemusta?

Ihminen rakentaa turvansa kiintymyksestä. Poikkeustilanne nosti esille ihmissuhteiden kannattelevan arvon: hyväksyvän katseen, iloisen naurun, halauksen ja kädenpuristuksen voiman. Mitä tapahtuu, kun ei saa tavata, olla lähellä, jakaa ja purkaa – hakea turvaa toisesta ihmisestä aidosti ja läsnäolevasti?

Mitä se tarkoittaa, kun arjen rutiinit muuttuvat äkisti ja tilalle on keksittävä uudet tavat toimia? Miten etätyö videoyhteyksineen muuttaa kohtaamisen kokemusta: höltyykö kiintymys, ja mistä taiomme turvan korvikkeet?

Osa sanattoman viestinnän elementeistä tippuu pois kun näemme vain katseen. Emme erota innostuksen suoristamaa ryhtiä tai äänteistä kumpuavaa iloa mikroilmeineen. Myös puhumisen kynnys voi nousta ja tunneilmaisujen värit haalistua.

On entistä vaikeampaa ottaa ongelmia puheeksi.

Monet ovat tehneet etätyötä jo vuosien ajan. He ovat etätyön valikoitunut pioneerijoukko. Suurimmalle osalle etätyöhön siirtyminen on ollut täysin uutta.

Joillekin etätyöarki on sopinut hyvin. Työmatkasta on vapautunut aikaa perheelle, nukkumiseen tai muuhun tähdelliseen. On myös niitä, joille työmatka on tarjonnut arjen ainoan happikiilan tai työpaikan ihmissuhteet kohtaamisen kokemuksen.

Suurin osa työntekijöistä kuuluu näiden äärilaitojen välille. Ovatko he se hiljainen sopeutujien joukko, joista kuulemme joskus myöhemmin tai emme koskaan?

Kriisi nostaa esille stressinhallinnan erot

Kriisi punnitsee sopeutumiskykymme: mitä paremmat voimavarat ovat olleet ennen yllättävää muutosta, sitä nopeammin toivumme muutosshokista ja sen synnyttämistä reaktioista. Ihminen, jolla oli huolia ja murheita ennen koronakriisiä, joutui ahtaalle. Väsymys yltyi, hallinnan tunne heikkeni ja turvattomuuden tunne kasvoi.

Ennestään korkea kynnys tukeutua toisiin tavoitti uudet mittasuhteet, kun lähikontakteja tuli välttää ja liikkumista rajoittaa. Moni joutui kohtaamaan  yksinäisyyden: ei ole ketään, johon tukeutua.

Elimistön peruspyrkimyksenä on palauttaa horjunut tasapaino, jonka aistimme  vireys- ja tunnetilojen muutoksina. Ylivireys saa sytykkeensä pelon ja vihan tunteista. Pitkään jatkuessaan oireet muuttuvat ahdistukseksi.

Alivireyden synnyttämä lamaannuttava väsymys purkautuu avuttomuuden ja keinottomuuden tunteina – kuin toivo olisi kadonnut. Pitkäkestoisina oireina ne pukeutuvat masennuksen muotoon.

Eikä tässä vielä kaikki. Usein kriisi avaa myös aikaisemmat kokemukset, jolloin mieli risteilee käsittelemättömien asioiden viidakossa. Moni kysyy, olenko menettänyt järkeni tai tulossa hulluksi? Vastaus on helpottava: ei kumpaakaan.

Kysymys on ihmismielen normaaleista reagointimalleista epänormaalissa tilanteessa. Kriisi pakottaa kohtaamaan itsensä: tunnistamaan ja hyväksymään tunteensa, kohtaamaan kokemuksensa sekä hakemaan muutosta.

Kokemukset voivat kääntyä oppimiseksi, käsittely- ja sopeutumisvaiheen voimavaroiksi kohti uutta tasapainoa.

Työyhteisön kriisitilanteessa esimiehen ykkösrooliksi nousee turvan tuottaminen

Kriisitilanteessa turvallisuuden tunne nyrjähtää sijoiltaan myös yhteisöissä. Yhteisö koostuu yksilöistä, joilla jokaisella on oma ainutlaatuinen tapansa kokea stressiä, mutta myös hallita sitä. Erot tulevat esille vuorovaikutuksessa.

Turvalliseksi olonsa kokeva henkilö osaa tukeutua toisiin, keskustella, ratkoa ongelmia ja tehdä suunnitelmia. Hän kykenee parhaiten säilyttämään mielihyvänsävyisen olotilansa ja palauttamaan sen.

Turvattoman ihmisen on vaikea hillitä tunteitaan tai valita sanojaan, mikä synnyttää ristiriitoja. Toisessa äärilaidassa on lamaantuja, joka vetäytyy kuoreensa. Äärilaitojen väliin jää kirjava sopeutujien joukko, joiden tunteet ailahtelevat ylös ja alas.

Miten esimies pystyy luomaan turvan kaaoksen keskelle? Esimies ei ole tilanteessa yksin tai hänen ei ainakaan kuuluisi olla. Hänellä on tukenaan oma esimies, henkilöstöhallinto, työsuojelu ja työterveyshuolto. Kriisitilanteessa myös työnohjaus on tärkeä esimiestyön tukikeino.

Hallinnan tunne syntyy asioiden johdonmukaisesta käsittelystä, ennakoivuudesta ja toimivista rakenteista. Tiedottamisen rooli korostuu: henkilöstön tulee pysyä tilanteesta ajan tasalla, jotta turvallisuuden tunne voidaan rakentaa tiedon eikä huhujen varaan.

Kriisitilanteessa korostuu myös puhumisen ja purkamisen tarve, joille tulisi järjestää aika ja paikka. Ongelmatilanteet tulisi pyrkiä purkamaan sitä mukaa, kun niitä ilmaantuu, jotta vältyttäisiin pitkäkestoisilta stressin kierteiltä.

Lisääntyvä etätyö haastaa työnantajat miettimään työsuojelua

Laki velvoittaa työnantajan järjestämään työskentelyolosuhteet niin, ettei työntekijälle aiheudu haitallista kuormittumista. Ennaltaehkäisevä työ ja varhainen tuki ovat työsuojelun tukeva perusta, joita paikataan korjaavilla toimenpiteillä.

Lisääntyvä etätyö haastaa työnantajat miettimään ratkaisuja vähenevään psykososiaaliseen tukeen ja muuttuvaan työergonomiaan: masennuksen sekä tuki- ja liikuntaelinvaivojen taustalla kyteviin stressitekijöihin, jotka ajavat ihmisiä eläkkeelle.

Mistä löytyvät ennaltaehkäisevän työn uudet lääkkeet?

Ennen kuin voimme rakentaa etätyön haasteisiin räätälöityä työsuojelua, on hankittava tietoa, opittava viime kevään kokemuksista ja tehtävä pitkäjänteistä kehittämistyötä.

Sekä työntekijät että työnantajat ovat asiantuntijoita omalla sarallaan. Tämä kannattaa kääntää voimavaraksi.

Syksyn alkaessa työpaikoilla tarvitaan tunteiden tietoista sulattelua: mahdollisuutta jakaa ja käsitellä korona-ajan kokemuksia. Kokemukset jalostuvat yhteiseksi ymmärrykseksi ja uudenlaisiksi tuen muodoiksi.

Valmistautuminen on paras lääke työsuojelun haasteisiin ja se tepsii myös mahdollisen uuden korona-aallon torjuntaan.

Ilman ennakointia ja vahvistuvaa työsuojelun roolia korona-aaltoa voi seurata kasvavien masennus- sekä tuki- ja liikuntaelinoireiden myrsky – hyökyaalto, jonka jälkien korjaaminen vie pitkään.